sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ensilumi


Niin se vain talvi tulla  yrittää vaikka kuinka hanttiin oon koittanut pistää. Kovasti toivoin että lunta ei kerkeäisi tulla ennen kuin olen autokoulun suorittanut loppuun, ettei sitten inssissä ressaa  tuo jää ja lumi mutta ihan turhaan toivoin. Syksy on ohitse ja joutsenten aika lähteä lämpimille maille. Nyt pitää vain ryhtyä nauttimaan talven anneista ja sen orastavasta kauneudesta vaikka lämpöä tuleekin ikävä.


Viime vuonna Lorena oli ensimmäisenä   ensilumen kimpussa, neiti kun sopii parhaiten lumiseen ympäristöön joten tuntui taas hyvältä napata Lorru kainaloon ja lähteä ulos kuvailemaan.


Ikäväkseni kuitenkin huomasin että Lorena on aivan hirmu löysä eikä siksi suostunut  seisomaan ilman tukea kunnolla. Normaalisti Lorena on  turbo posettaja lumessa.. täytyy ilmeisesti suorittaa  talvihuollot nukeille.. kun neiti tykkäsi testailla ensilumen laatua vähän turhankin usein.


Muutaman itseään toistavan räpsyn kuitenkin sain aikaiseksi.. joku sanoi joskus että laatu korvaa määrän mutta siitä nyt en ole oikein varma :'D No ehkä mie pyydän joulupukilta tänäkin vuonna  valokuvaustaitoja.






Pitäisi varmaan  ruveta harrastamaan ompeluja jälleen tytöille  sori Taichi kun en osaa  ommella miehille ja etenkin Lorenalle  jotain uutta.. pinkki kun ei ole hänen värinsä ja 75%  nuken vaatteista on nimen omaan vaaleanpunaisia.. miten niin  pinkkiholisti?



Ystäväni linkki  naamakirjaan aivan ihanan  videon jossa tehtiin unicornpoop cookies'seja ja täytyihän sitä miunkin sitten yrittää vääntää. Nämä oli tosi isotöisiä mutta niin söpöjä että teen näitä kyllä 18-vuotis  juhlillenikin tarjolle niin ja muitakin sateenkaari juttuja on tulossa :3










2 kommenttia:

  1. Voi, Lorena on niin kaunis lumisessa maisemassa c: Nuo unicornpoop-keksit näyttää herkullisita *Q*

    VastaaPoista
  2. Kiitos :3 Lorena on ilmiselvä talviponi!

    VastaaPoista