torstai 14. helmikuuta 2013

Anata no oto

Hyvää Ystävänpäivää kaikille !
Kuten jo viime postauksessa huomasitte varmaan että  kuningas ideat kuvata syntyvät yöllä  milloin mistäkin pienestä virikkeestä.  Eilen kävi taas sama  inspiraationtordano kylässä ja   kuvia tuli räpsittyä enempi ja vähempi mutta niistä myöhemmin sitten lisää jauhantaa.
Vuonna 2010  joulukuussa veronpalautusten aikaan lähti ensimmäinen nukke tilaukseni maailmalle. Vuosi vaihtui ja odottelu jatkui, kunnes  14.2.2011 sain kotia lapun TULLISTA. "Teille on paketti  helsinki-vantaan tullissa, tuokaa mukananne alkuperäinen kuitti ja maksakaa lunnaat" Jotenkin tähän sävyyn se lappu  meni.  Jotenkin tuntuu että tässä on lievää  vinoilun makua tullilaitokselta ! Oliko pakko lähettää just ystävänpäivänä ? Olisivat voineet kiltteinä tullisetinä ja tullitäteinä  armahtaa ystävänpäivän kunniaksi..mutta ei  tämän vinoilunhan olisi vielä kruunannut se että lappuun olisi käsin kirjoitettu PS. HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ.


Elikkäs tänään tulee täyteen 2-vuotta ensimmäisen nukkeni Mei'n  tulosta  joten  kuvat ovat lähinnä hänestä :)

Niin ja kuvia on sitten paljon..





Otetaanpa väliin kuitenkin hieman  Herrojakin, sillä  hänestä tulevien kuvien  hienous lähti liikkeelle.


Anteeksi kuvien keltaisuus sillä nämähän on tosiaan otettu siinä 11-12 aikoihin illalla jolloin  ei tosiaankaan ole  valoa muutakuin  pöytälampussa  ja  naapurin   karmeassa pihalampussa. :)



Kuvailen hirveän harvoin Taichia yksistään, raukka kun tuntuu jäävän pitsissä uivien neitosteni jalkoihin, mutta tällä kertaa herra yllätti  olemalla aivan ihana kuvattava.



Kiitos vielä tosiian Meepsille jonka ansiosta  otin  Taichin kaapista kuvattavaksi :)


Tästä  se kaikki sitten lähti.. Taichi tosiaan haastoi  Meepsin Narskan pukeutumaan pinkkiin mekkoon/hameeseen jossain vaiheessa elämää ja tämä sitten oli itse herran vastaus. Täytyy kyllä myöntää että Narskan vastaus haasteeseen oli kaunista katsottavaa mutta me emme tyydy vain peruukkiin >D



Mutta hei eikös pinkki sovikkin Taichille: D?.. Mitähän  Mei  tykkäisi jos saisi tietää?
Ja siinä paha missä mainitaaan..




Voitte vaan kuvitella mistä tässä puhutaan.




Ja sitten siirrytään pieneen  ihan sanoitettuun tarinaan joka sivoittuu tämän keskustelun jälki maininkeihin.


 Mei: "Okei ollaan sujut jos mä saan tän" 
*Taichi hiplii korua*


 Taichi:" Selvä mut mä haluun vaihdossa tämän" >: 3
 Mei: "?"


Mei: " Jos nyt ei kuitenkaan, seon nimittäin vanha ja tärkeä koru"


Mei: Sitä paitsi Herra Mää vähän lainasin, yks rusetti tästä korusta olisi aika huono vaihtokauppa.



 Mei: "Haluun jotain muutakin"


Mei: "Jotain mistä kaikki tykkää"


Mei: Jotain jossa vaan ollaan


Mei:" Nimittäin nukkua"


Siinä oli pienimuotoinen hömppähömppä tarina.. Muutama kuva vielä jotka  eivät mahtuneet tuohon




Tämän jälkeen vaihdoin vaatteet ja menin erehdyksissä tekemään karmean virheen...


Sanokaa hei  neiti ChiiTai'lle


Ja loppuun vielä Mei joka illalla näytti aivan mymmeliltä. Hyvää ystävänpäivää vielä ja toivottavssti seuraavalla kerralla  oikeasti jotain kunnon kuvia ja aihetta : D
Dollover



















maanantai 11. helmikuuta 2013

Olet niin nättinä



Sainpa tuossa eilen illalla  hyvän idean napsasta  kaverille  muutaman kuvan Mei'stä kun tyttö oli niin nättinä että oikein  kerjäsi kuvaamista. Jännä vain että  viime aikana  nämä hyvät kuvaamis ideat ovat tulleet silloin  kun ei ole valoa!


Karkkivärit on aina ollut se mun juttu, ei liene ihme siis että hukutan nukkeni niihin. Mutta kuka nyt ei  tykkäisi karkkiväreistä : D?


Löysin  pitkästä aikaa myös tuon kuvassa näkyvän hopeaa olevan medaljongin, aikoinaan löysin tuon kyseisen korun parilla eurolla helsikiläisestä korukaupasta. Tuon korun ja hinnan kun näin sisäinen Sulo Vilen heräsi ja "ostin ku halvalla sain"-sanonta pääs käytäntöön.




Sisäinen hajuvesikauppiaani heräsi kun huomasin näiden calvin klein ja bvlgari - hajuvesien  koko on melkeen täydellinen nukeille,  kenties sd-naisen unelma pulloja kun heidän käsiinsä skaalais aika hyvin.

Tällä viikolla mahdollisesti tulossa nukkevaihdon vaihdokas neitonen joten kuvia ja selitystä siitä sitten tarkemmin :)

Dollover


tiistai 29. tammikuuta 2013

Kimonotyttö ja enkelin siipi


Hartsilapsien puolella jaoin nämä kuvat ja ne saivät yllättävän hyvää kommenttia, se piristää aina että omasta nukesta tykätään ja että  itse on saanut sen muittenkin silmää miellyttäviksi. Huomiostahan kaikki tykkää  ja haluaa  mutta en tarkoita tällä sitä että nuket pitäisi muokata  toisten mieltymysten mukaiseksi että sitä huomiota saisi. Minulle ainakin itselle riittää se että olen itse tyytyväinen nukkeihini  mutta  en kyllä laita pahakseni jos minulle tullaan sanomaan että nukkeni on ihana, itsetuntohan se vain siinä nousee sekä seon toiselta kaunis ele.
ps. kuvat saa napsauteltua isommiksi.


Nyt kun huomista  ryhdyin puhumaan, rupesin miettimään omaa huomion antoani muille harrastajille ja yleensäkin. Minähän kuulun näihin "Hiljaiset-Stalkkerit-Ryhmiin"-jotka kuola valuen  ihailevat toisten nukkeja sen enempää kommentoimatta, ellei kys.ihminen satu olemaan tuttu jolle uskaltaa sanoa  "hei ihana toi sun nukke tykkään sen stailauksesta  ja yleisilmeestä muutenkin"-tapaista. Mielestäni on seon jännä kuinka muka en uskalla sanoa ihan randomeille  tai mahdollisesti tosi tunnetuille harrastajille juuri mitän koska  pelkään  jollain tavalla sitä että a) Sivuuttaako  kyseinen ihminen minut täysin b) pitää ihan tollona jos satun kysymään jotain c) on luonteeltaan hyvin kritiikki herkkä (en tarkoita tässä kohtaa sitä että menisin ja haukkuisin jonkun harrastajan pystyyn koska se ei ensinnäkään ole  hyviin tapoihin kuuluvaa). 





Tietenkin kiinnitän huomiotani enemmän tuttujen  ihmisten töihin, koska uskallan olla oma itseni, antaa persoonaa esille kommentissa. Myös omat intrestit  vaikuttavat   kommentoinko mihinkään mitään, mielestäni on turhaa kommentoida vain " ompa hienoja kuvia"- vaikka ei tarkoittaisi tätä. Yleensäkin jotenkin tuntuu että ns. asiaa sisältävien viestejen  kirjoitus  on hakalaa ja ehkä jopa työlästä kun joutuu ajattelemaan mitä sanoo ettei puhu ristiin, kuten minä nyt saatan mahdollisesti tehdä. 


Mietinkin tässä että ehkä jauhan  turhaan nyt tästä asiasta mutta koska ainakin itsellä jokainen kommentti
mitä olen saanut on tuonut hymyn huulille ja piristystä päivään joten  nyt voisin suorittaa tällaisen  pienen lupauksen parantaa omaa  kommentointiani   ihan vain sen takia että myös  muille tulisi siitä hyvä mieli kuten minulle. Niin tämä  ei koske pelkästään internetziä, ei ei jos näen irl menen ja sanon myös hänen nukestaan jotain hyvä,  sillä kaikissa on jollain asteikolla sitä. Tosin luulen vähän että näillä leveysasteilla millä minäkin elän niin ainoat nuket jotka nään on omani ja kavereiden !eläköön lappi!en toki ole sosiaalisesti eristyksissä!


Nyt kun viesti-itku-purkaus   on  suoritettu voidaan siirtyä ohjelmistossa etiäpäin.
Ostin  ehkä yli vuosi sitten kuvassa näkyvät  soomin sueven/tuffin   siivet, kotia kun ne sain huomasin että ne eivät todellakaan mene ilman modaamista   yhdellekkään nukeistani. Viime viikonloppuna kuitenkin sain kummallisesti aikaiseksi  modata ne ja nyt ne ovat oikein kauniisti Mei'n päällä. Toki ne ovat raskaat  mutta en  välitä moisesta : D. Pientä mahdollista spoilausta kentien ilmassa hahmosta vaikka taustatarinassa ei niin luekkaan. Palataan asiaan sitten kun saan aikaiseksi alotta kuvatarinoiden teon eihän sitä olla ku kohta kaksi vuotta luvattu alkaa tarinoimaan :'D





Dollover






torstai 10. tammikuuta 2013

Poneja ja nukkeja

Seuraaja määrä on kasvanut! Hui, mukavaa huomata :).

En olekaan piiitkään aikaan postannut mitään. Syynä on ollut hyvät jutun aiheet, joita en ole saanut kasattua. Mutta nyt otan "menetetyn ajan kiinni" ja kokoan viimekuukausien pienet ilon aiheeni yhteen nivaskaan. Luvassa on siis poneja ja nukkeja tällä kertaa. Ensiksi likaiset reppana ponit jotka sain hetkeksi hoitoon.

Heart Throb




Baby Cotton candy


Sundance

 

Sellaisia siivouksia tällä kertaa. Sain kasvatettua monsteri armeijaani jouluna, tällä hetkellä siis löytyy kymmenen eri neitokaista :). Random otos rakkaimmasta ponistani <3 br="br">



 Isabellaa piti myös pukukisaa varten kuvailla ja tässä hieman myöhässä olevia joulukuvauksia. Kuvan laatu on hirmu hyvä taasen :D. Uploadaan mahdollisesti jossain vaiheessa kuvan kaikista monstereistani.









Hämyisyyttä
Lämmin ja
Kylmä

(Sherlock!)




Lisäksi vielä tunkaisen yhden epävirallisen kuvatarinan Eclipsestä ja Harlequinista.

Eroavaisuuksia


 Kaikki alkoi kun kissa kompastui toiseen kissaan (Huomatkaa Disyn arvostava ilme!). 
"Mitä sinä oikeen teet?" Eclipse kysyi. Hän taisi tosiaan luulla että Harlequin oli löytänyt jotain maasta.

 "Höm, en tietenkään mitään, ihmettelen vain tätä toista karvaturria"
 "Katso nyt kuinka pehmeä se on, käy melkein nojatuolista"
"Näyttää kivalta"
 "Ymmärrätkös sinä, me olemme kissoja, sinä taidatkin olla joku lisko"
 "Minulla ja teillä on ihan erilaiset tassut" Eclipse sanoi ja alkoi tutkimaan isoa kissapetoa. "Sillä on pehmeät anturat"
   "Ja sillä on pehmoinen häntä"
"Tosi pehmeää karvaa koko häntä täysi."
"Hmm, meillä kissoilla onkin aika hyvät hännät" Harlequin sanoi ja vilkaisi ylpeänä omaansa.
"Sinulla taas on tälläinen hassumpi. En oikein tiedä minkälainen se on"
"Se kuitenkin taitaa olla yhtä pitkä kuin minun"
Päästyään häntäkeskusteluista pidemmälle, lähtivät pikkuiset sekkailemaan.
"Hahaa, nyt näen sinut paremmin."
"Sinullakin on tassut muttei sukkia lainkaan!"
Sen jälkeen löytyikin kaikenlaista tutkittavaa, kuten outo peili.
Sillä selvästikkin oli mystisiä voimia.

Paikalta löytyi myös vihreä tukkainen neiti. 
"Ehkä sen hiukset ovat ruohoa?" Harlequin mietti ja päätti että voisi vai vihkaan haukata palasen.

Nukkumatti kuitenkin kävi heittämässä pienten silmiin unihiekkaa ja he käpertyivät suuren kissapedon viereen uinumaan. Ehkä seuraavana päivänä olisi vielä hauskempi seikkailu.

 Pahoittelen alkupään outoutta tekstissä, mutta ilmeisesti tallentaessa tuli joku error joka sotki tekstiä paikka paikoin ja kuvien paikkaa.

Pahoitteluksi kuva Eclipsestä.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Lorena



Niin se aika vierii ku on kivaa. Joulu oli ja meni ja samalla meni myös vuorokausirytmi ryminällä sekaisin ja nyt  olen hukassa yrittäessäni oikoa sitä , sillä nimimerkillä "saan unen  4 yöllä  ja  joudun heräämään 7" ah että koulun käynti tuntuu  niin makoisalta kolmentunnin yöunien jälkeen. Joulun aikaan saapui jaksoin hakea oulusta myös  tytöille   uudet peruukit. Lalalle  tilasin ensin tarkoituksella kaikki kolme kokeiluun mutta ei ne kaksi muuta sitten oikein sopineet hänelle joten parempi näin sillä  niille löytyi kyllä  käyttäjät : D cheers   ei tarvitse ostaa hetkeen peruukkeja!..muuten vaan osallistuin crobikimppaan peruukin takia krööhöm materialisti!





Nyt kun Lorena on sitten viimein kasassa   voin  päättää tämän tyngähkön postauksen hänen kauan jemmassa olleeseen esittelyyn.

ps. kuvia saa  klikkaamalla suuremmaksi :)




Malli: Soom MD Sueve/Adamelli
Koko:MSD
Sukupuoli: Tyttö

Nimi:Lorena
Syntynyt: 8.1
Ikä: n.13-14 silmämääräisesti.. yksisarvisten ikä voidaan laskea sarvea tutkimalla mutta Lorenalla näin ei voida tehdä... ikääntyminen hidastuu normaaliksi 13-14 vuoden vaiheilla.

Luonne:
Lorena on iloinen pessimistisyyden perikuva mutta hyvin hyvin arka. Hän säikkyy helposti mikä tuo silmiin usein kyyneleet, hän yrittää ajatella aina positiivisesti myös ihmisistä jotka saavat hänet (ehkä) vahingossa itkemään.

Pitää: Tee'stä, Kirjoista, Ruuanlaitosta, ”Kotitöistä” = Linnan askareet mitkä palvelijoille kuuluvat, Kukista, Auttamisesta, Tarinoista jotka koskevat hänen omaa rotuaan.

Ei pidä:Sotkusta ja siitä että ei saa auttaa.


Taustatarina:

Lorena syntyi arvostettuun yksisarvisten klaaniin ..klaani oli kuuluisa ja monet shamaanit, luonnontaikoja ja hengenpunontaa taitavat matkailijat tulivat kuulemaan oppeja vanhimmilta yksisarvisilta. Kun Lorena syntyi hänellä ei ollut sarvea kuten muilla. Sarven tilallle olivat tulleet siipikorvat joita esiintyy enkeleillä jotka ovat puoliverisiä tai puhdasverisillä jotka kykenevät muuttamaan siipiään. Kylän Vanhin oli sanaton..hän ei ollut ikinä kuullut sarvettomasta yksisarvisesta. Tyttö kastettiin Lorenaksi sillä muinaisilla kielillä se tarkoittaa ihmettä. Noin kuukausi Lorenan syntymästä Sorenin vaimo Kuningatar Amana sai kuulla hoviennustajaltaan kamalia uutisia..”yksisarviset tulevat löytämään Kruununperillisen ja syöksemään Sorenin Amanan vallasta”..Amana päätti aloittaa massiivisen joukkomestauksen..kaikki yksisarviset olisi tapettava. Amana hoiti kaiken hiljaisuudessa..Soren ei ikinä saisi tietää tästä. Kun Amana joukkoineen repi alas kylä kylältä yksisarvisten koteja pian hän löysi Lorenan..epämuodostuneesta yksilöstä ei olisi haittaa.. joten Amana päätti jättää hänet henkiin mutta otti hänet mukaansa varmistaaksen tämän. Lorena kasvoi linnassa ja hänestä tuli Amanan läheisin kamarineito.


Dollover