keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulujoulujoulu



Vihdoinkin saan luvan kanssa  hypettää joulun tulemista, olen ollut ihan joulufiiliksissä  Marraskuun toiseksi viimiseltä viikolta lähtien mutta en ole ihan viitsinyt kuitenkaan lähteä yleisesti  mainostamaan  tätä.. toki tunnustan nyt että tongin nukkejen joulukuusen jo silloin esille koska emäntä ei ollut oikein  samoilla linjoilla minun kanssa että kannetaan kuusi jo nyt sisälle..metsässähän se tosin vielä silloin oli  :'D


Onneksi otin jo silloin kuvia  koska tällä hetkellä kamerani on maapallon toisella puolella porukoilla thaimaassa mukana..toivottavasti tuovat sen ehjänä takaisin tai he ovat minulle uuden kameran velkaa >D!


Onnistuin tässä hukkaamaan Ai'n peruukinkin jonnekkin vaatteita vaihtaessa, toisaalta mitäpä tuo haitta sillä kyllä tämä suorakin hänelle passaa aivan hyvin..Huomasimpa muuten nyt vasta tässä kirjottaessa että kuvista Ai'lla ei ole ollenkaan siipikorviaan päässä :''D miten ihmeessä minä ne olen unohtanut laittaa hänelle päähän!


Joskus  aikoinaan kun Ai'n hahmoa loin tähän nykyiseen muotoonsa,  päätin etten käyttäisi hänen päällään ollenkaan mustia vaatteita.. no eipä näyttänyt onnistuvan..tosin tällaisen herkkunamikorsetin takia  en ihmettele yhtään : D Ai tosiaan sai tuon viime vierailu kerrallani Meepsin tykönä kun  vaihtelimme vaatteita, tulipa siinä myös sellainen ihana sininen korsettikin vaihdettua josta näkyi vilahdus edellisessä postauksessa :)


Meidän herratin  sai kans uusia vaatteita nimittäin aivan ihanat housut jossa hän lojuu 24/7 kuten seuraavista kuvista saattaa huomata. Nyt viime aikoina olen alkanut huomioimaan Taichia enempi mikä on mielestäni hyvä asia, raukka kun  asustelee  viiden naisen linnoittamassa talossa. : D

Taidan lopettaa epämääräisen pulinani nyt ja  lyödä   pöytää pienimuotoisen kuvatarinan joulun odottelemisesta. Tämä on muuten ihka ensimmäinen tarinan pätkäni sitten.



 Pakkastenn paukkuessa ulkona takkatulen ääressä olis varmasti mukavinta istuskella, lukea kirjaa tai muuten vain oleilla. Mutta koska Marraskuu oli vaihtunut  Joulukuuksi oli aika  käynnistää jouluvalmistelut.

"Mitä ne tontut oikein ovat mistä kaikki puhuvat, eiväthän ne vain ole mitään mörköjä..?" Lala kysyi  levottomana hän kuin oli kuullut pihalla leikkiessä  pihapiirin oravien puhuvan tontuista. Lala  ei ollut ikinä kuullutkaan moisista otuksista ennen"


" Hm hassu pieni, miksi sinä luulet tonttuja möröiksi ?" Mei kysyi  hieman hämmentyneenä, mutta muisti  sitten  että eihän Lala ole koskaan viettänyt joulua joten ei   ole ihme että pientä  tontut  ihmetytävät. 
Mielin mielenkiinto sen sijaan  tästä kesksustelusta oli pakkasen puolella, hänen  huomionsa  kiinnittyi  ainoastaan uhkaavan oloisesti hupenevaan piparkakkutaikinaan.


"No kun oravat..puhuivat että pian taas tontut alkavat kurkkimaan  ikkunan takaa.." Lala tuumasi samalla kun taputteli taikinaa kulhossa. Häntä selvästi pelotti tontut vaikkei sitä suoraan sanonutkaan.



 "No minäpä kerron..Tontut eivät ole mörköjä. Tontut ovat pieniä  ihmisiä jotka näin joulun tullen lähtevät kiertämään katsomassa onko esimerkiksi sinun kaltaisiasi  kilttejä peuratyttöjä lisää. Kun Tontut kurkkivat ikkunoista he eivät suinkaan tahdo pelotella, vaan kirjaavat nimesi kilttein listaan". Mei rauhoitteli pientä peuranpoikasta joka näytti  jo vähän rauhoittuneen kuultuaan etteivät tontut olekkaan mörköjä.


"Ja  sen jälkeen kun lista on täysi , tontut toimittavat listan joulupukille joka tuo jokaiselle kiltille lapselle lahjan jouluaattona" Mei sanoi ja  huomasi pienen hymyn ilmestyneen peuratytön kasvoille. 



"Entä sitten sinä ja Miel? Kirjoittavatko tontut teidänkin nimenne siihen listaan? Jos ei niin minä kyllä pyydystän sellaisen Tontun ja kerron sille että teidätkin pitää lisätä siihen listaan" Lala  kertoi suunnitelmastaan pilke silmä kulmassa.


"Voi sinua hassua,  herttainen idea, mutta  luulen että Tontuilla on oma listansa myös meille vanhemmillekkin" Mei sanoi lempeästi  jottei Lala pahoittaisi mieltään. Tarkoitushan oli kaunis, mutta ajatus Tontun pyydystämisestä ei niin mukaansa tempaava. Samassa Miel'in  huomio hupenevasta  taikinasta kaikkosi hän  alkoi pohtimaan juuri kuulemaansa ja sitä että onko vanhemmille tosiaan oma listansa.  "Mitä jos minä en pääsekkään kilttien listoille"  Miel ajatteli kauhuissaan, sehän tarkoittaisi sitä ettei hän tänä vuonna saisikaan mitään lahjaa. Nyt oli keksittävä jotain ja äkkiä.



 "Hmmm jos minä...antaisin minun osuuteni pipareista Tontuille? Sittenhän minä pääsisin kilttien listalle!"  Miel ajatteli mutta haikaili silti mielessänsä pipareiden perään jotka Tonttu tulisi häneltä saamaan. Ensimmäiset piparit kun sattuivat aina olemaan ne parhaimmat.

Extra:



Dollover








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti