sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Rika Hale

Malli: Dollmore suntan Momo
Koko: MSD
Sukupuoli: Nainen

Nimi: Rika Hale
Ikä: 15-16
Syntymäpäivä: 4.1

Luonne: Mietiskelijä, kipakka ja omatahtoinen. Rika haluaa mennä oman päänsä mukaan, mutta on myös avoin. Rika on aika tempperamenttinen tapaus kun sille päälle sattuu.

Pitää: Vaeltamisesta, siitä kun saa tehdä oman pään mukaan. Ahven on myös tytön mielestä hyvää paistettuna. Rakastaa ulkoilmaa ja herätä aikaisin linnunlaulun aikaan kun maa on vielä kasteinen.
Ei pidä: Loukatuksi tulemisesta. Vaikka Rika osaakin nauraa itsellensä, on nolaus yksi hänen inhokki tunteitaan.

Taustatietoa: Vaellellut ympäriinsä vanhempiensa ja kansansa tavoin. Metsäläinen, nuori druidi. Paljon yhteydessä luontoon ja sen eläimiin. Isä oli peurajumala joka ihmishahmoon muututtuaan rakastui nuoreen metsäläiseen, eli Rikan äitiin. Tästä syntyi vakaa suhde ja tuloksena oli Rika. Vanhempiensa rakastama ja viisas, joskin hieman näsäviisas nuori tyttö Rikasta kasvoi.

Nuorten metsäläisten tultua tiettyyn ikään, on heidän aika jättää kylänsä ja lähteä maailmalle tekemään jotain suurta, etsimään omaa polkuaan ja asemaansa maailmankaikkeudessa. Niin teki myös Rika, ja hyvästeltyään vanhempansa hän lähti matkaan rohkeasti. Matkallaan hän auttoi metsiä kasvamisessa voimillaan mitkä ovat metsäläisille olennaisia. Vuodet kuluivat, Rika kasvoi ja matka jatkui yhä pohjoisemmaksi. Matkallansa Rika tapasi jos jonkinlaista kulkijaa, eikä ollut ihmekkään että hän kuuli pian pohjoisessa hallitsevasta susilaumasta. Peuratytölle tämä oli jännittävä uutinen. Liittojen tekeminen oli tärkeää tulevaisuuden varalle, ja sudet olivat tiedettävästi erittäin luotettavaa ja lojaalia väkeä. Tosin, samalla Rikaa pelotti. Sudet saattoivat myös käyttäytyä joskus arvaamattomasti, eikä hän halunnut joutua peurapaistiksi. Hän päätti aloittaa tarkkailun ja kartoittaa mahdollisuuksiaan.

Saavuttuaan pohjoiseen, Rika huomasi jonkin vaivaavan ympäristöä. Metsä oli pelokas, tuuli kuiskaili hiljaa puiden latvoissa eikä mistään elävästä ollut jälkeäkään. Metsässä tuntui hetken karmivalta, mutta painostava tunne katosi parin päivän kuluessa. Viikkojen kuluttua pienet otukset alkoivat taas kulkea metsissä. Talvi oli tuloillaan ja puut näyttivät pakenevan etelään. Myös pienet olennot kulkivat Rikaa vastaan. Ne kertoivat että metsää asutti eräs sinisusikettudemoni, mitä ilmeisemmin siis oli suden ja siniketun risteytys. Mitä pohjoisemmaksi hän vaelsi, sitä pelokkaampia olentoja alkoi tulla vastaan. Monikaan ei halunnut jäädä pohjoiseen hyisen kylmäksi talveksi tai juttelemaan paikalleen pitkäksi aikaa. Kutsuttuaan erään hassunkurisen olennon (joka oli ilmeisesti jonkinsortin nyytiäinen) kanssaan leiritulen ääreen, Rika sai kuulla ettei susilauma ollut enää samoissa metsissä kuin hän. Nyytiäinen kertoi, että metsissä oli vaeltanut jotain todella pelottavaa ja synkkää lähipäivinä, eikä se ollut kuuleman mukaan se paljon puhuttu susikettudemoni. Kukaan ei tiennyt mikä tuo pelottava oli, sillä kukaan ei ollut tainnut uskaltaa käydä katsomassa. Jossain kuului kaukainen pöllön huuto. Nyytiäinen pakkasi nopeasti kimpsunsa ja kampsunsa ja kiitti mehusta ja lähti tiehensä pelästyneenä salakavalasti saapunutta yötä. Rika uskoi mahdollisuutensa tulleen, hän menisi puhumaan yksittäiselle susikettudemonille liittoutumisesta. Yksi susi ei ollut yhtä pelottava asia kuin kokonainen lauma. Ennen sinisusiketun löytämistä kuitenkin tapahtui jotain outoa. Hänen voimansa katosivat.

~Miwa~

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Desuconin fiilikset

Terveppä terve! Nyt taas on netti kondiksessa ja mukavasti meni conikin :). Uuden peruukin korkkaus onnistui mainiosti ja nyt on taas cosplay.comin profiilia vähän maustettu uusilla kuvilla. (Chuiga on käyttäjä nimi jos ketään kiinnostaa :)). Tässäpä pari räpsyä. Vieressäni seisoo siskoni joka cossasi Tiraa Soul Caliburista ja pääsipä vielä osallistumaan Hall cosplayhinkin ^^. Halla on hänen nimimerkkinsä yllämainitussa osoitteessa, mutta sinne hän ei vielä olekaan tästä puvusta pistänyt kuvia. Sen sijaan anikin kuvagalleriasta hänestä löytää enempi kuvia.



Näin siis selvittiin Miss Fortunena conista vaikka jalkapohjiin tulikin rakot noista kengistä. Hauskasti ihmiset tunnistivat ja kuviakin napsittiin viime vuotta enemmän :). Kermana kakun päällä löysin myös muita kyseisestä sarjasta cossaavia ihmisiä conista. Ainakin Riven, Shaco, Jax ja Mundolainen spotattiin ja kuvat heistä napattiin x). Mukavata! Niin aseitahan en ole vieläkään saanut aikaseksi tuohon asuun, mutta ehkä joskus. Hattukin tuntui vetelevän viimeisiään tässä conissa, nyyh, ehkä updateen sen sitten tulevaisuudessa samalla kun hankin paremmat housutkin, mutta sitä ennen Ahri cossi loppuun ja sillä seikkailemaan!

Tänään sitten innostuin tarinaakin väkertämään, joten tässä maistiaskuva ja enempi voi sitten lueskellakin hartsilapsista :).

-*~Miwa~*-


perjantai 8. kesäkuuta 2012

Tuskaa, hikeä, verta ja ärsytystä

Niin, otsikko varmaan kertoo paljolti mistä puhun. Aivan, cossistani. Koska olen ollut koneettomana kohta kaksi viikkoa eikä ompelukone viimeisen postauksen jälkeen ole vieläkään toiminut, ei pukukaan kerennyt edetä sitä tahtia mitä olin aluksi toivonut (nyt siis kirjoitan tätä poikaystäväni kännykällä). Aika myös oli kortilla senkin takia, että eräillä valitettavasti EI ole kesälomaa, asd.
Pettynyt olo, ärsyttää. Kaikki se vaiva! Mutta onneksi olin tajunnut korjailla Miss Fortune cossiani, heitän sen sitten niskaan. Pääsempä korkkaamaan uuden peruukinkin, joten ihan karvas maku tästä ei jää suuhun. Toivottavasti. Ja saan cosplay.comiin sitten vähän lisäkuvia ja kunnon shoottia tästä vanhemmastakin puvusta. Plussia? No, ainakin sitten on aikaa hioa ja viimeistellä Ahri pukua. Pahoittelen lyhyttä postausta, postailen taas lisää kun netin saa kuntoon (I hate you, Sonera..).

~Miwa~

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Ai Amoriet


Heipsansaa..

Nyt se kauan  odotettu kesäloma sitten alkoi tai tarkalleen ottaen minulla se alkoi jo 30.5 :) Mutta jotenkin ei vain tunnu kesälomalta. Täällä  on  ollut  hirveen kylmä  ainakin täällä meilläpäin  joten se kaiketi syö sitä kesäloma-fiilistä omalta osalta, mutta  toivottavasti  pian  se  korjaantuu  ja  tulee se tunne että on oikeasti nyt  ansaitulla lomalla. mutta jotta tästä ei tule liian pitkää   kun tuo neidin esittelykin tässä on  niin minä päätän rallatteluni nyt.

Ilmoitus vielä tähän että Miwa otti yhteyttä ja käski  lähetellä terkkuja, hänellä on netti nyt poikki ajan x joten ei ole varma milloin  pääsee kirjoittelemaan seuraavan kerran.




Malli:Dream Of Doll :Dream Of Child Bee-a
Koko:MSD
Sukupuoli: Tyttö

Nimi: Ai Amoriet
”Amorin ja Amorielan tytär”
Syntynyt: 24.12
Ikä:16-18 silmämääräisesti jumalolennot kun eivät täytä vuosia..vain ehkä henkisesti.

Luonne:
Ai on luonteeltaan hyvin lapsenomainen sillä hän rakastaa tutkia asioita joita ei ole ennen nähnyt, kuitenkin hän yrittää tehdä sen salassa muilta koska pelkää joutuvansa pilkan kohteeksi siksi hän myös usein piilottaa tunteensa muilta. Ai'n lapsekaskäytös on heijaste lapsuudesta jota hänellä ei ollut koskaan kunnolista.

Pitää: Lastenrattaista, mekoista, hameista, 
viulisteista (heikko_kohta), vaahtokarkeista.


Ei pidä: Yksin jäämisestä, pilkatuksi/kiusatuksi tulemisesta. Kengistä


Taustatarina:

Ai on kotoisin toisesta ulottuvuudesta mutta on lähetetty Maahan etsimään kadonnutta oman ulottuvuutensa kruununperillistä.

Ai on rakkauden jumalaparin Amorin ja Amorielan ainoa tytär. Kun Ai syntyi hänen vanhempansa olivat hyvin onnelisia sillä sinä vuonna oli hyvin yleistä ihan niin kuin kirous tai jokin vastaava joka tappoi lapset ennen kuin he kerkesivät syntyä. Pian Ai'n syntymän jälkeen vanhemmat jättivät Ai'n palvelusväen hoitoon (kasvatettavaksi) koska heidän työnsä ei voinut enää odottaa eikä kukaan voisi korvata heitä sillä hehän olivat rakkaudesta vastaava jumalapari. Ai kasvoikin lähes täysin ilman vanhempiansa sillä hän kerkesi nähdä heidät päivittäin vain kun he lähtivät töihin ja silloin kun he palasivat töistä. Ai odottikin usein illalla ovella milloin vanhemmat tulisivat kotiin ja leikkisivät hänen kanssaan mutta usein ennen kuin näin kerkesi käydä hän nukahti. Kotiin tultuaan vanhemmat kantoivat Ai'n lähes aina sänkyyn. Ai tunsikin lämmön joka oli peräisin hänen isänsä vartalosta ja vahvat kädet jotka syleilivät hellästi häntä mutta vain kun hän oli nukahtanut. Kun ai tuli silmämääräisesti viiden ikään hän alkoi käymään paikallista tyttökoulua mutta ei sopeutunut laisinkaan muiden joukkoon. Hän ei osannut leikkiä muiden kanssa kun oli tottunut aina leikkimään yksin. Lisäksi palvelijoiden pitämä kova kuri näkyi arkuutena. Kotia tullessaan Ai muuttui täysin erillaiseksi hän juoksi palvelijoita karkuun jotka yrittivät pitää kuria ”Nuoren ladyn ei pitäisi juosta... laittaisitte edes nämä kengät jalkaan”. Ai ei ole oikeastaan koskaan pitänyt kengistä, hän tuntee itsensä vangiksi niissä siksi hän yrittääkin vältellä niitä ja samallahan hän saa leikkiseuraa kun häntä yritetään ottaa kiinni. Tämä jatkui vuodesta toiseen ja tähänkin päivään saakka kunnes Ai'n vanhemmat tulivat tuomaan tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi kengät. Tämä oli ensimmäinen kerta kun vanhemmat keskeyttivät työnsä tyttärensä tähden. Kengistä tulikin Ai'n rakkain aarre.Seuraavana vuonna kuningasperheen vanhin lapsi prinssi Soren rupesi vaatimaan kruunua itselleen isältään mutta prinsillä ei ole oikeutta kruunuun sillä keskimmäinen lapsi olisi seuraava perillinen. Tästä kuultuaan Soren ymmärsiettä hänen olisi tapettava sisarensa. Hän lähti kohti sisarensa huonetta ja kun hän saapui sinne linnan papit ja papittaret olivat täydessä vauhdissa lähettämässä tulevaa kruununperillistä turvaan toiseen maailmaan. Soren lahtasi papittaret ja papit jotka eivät suostuneet kertomaan minne he lähettivät tämän. Soren ryntäsi takaisin isänsä luokse ja haastoi tämän voimien mittelöön. Kuningas sai surmansa Sorenin vihan täyteisistä iskuista. Soren kohtasi seuraavana äitinsä mutta ei voinut surmata tätä koska hän oli viimeisillään raskaana, eikä se olisi mitään auttanut sillä viimeisimmällä lapsella ei ole oikeutta kruunuun. Samana päivänä Kuningatar synnytty pienen prinsessan ja Sorenin vaimo antoi käskyn miehille surmata myös kuningatar. Sorenin vaimo päätti kuitenkin että pieni prinsessa jätettäisiin henkiin ja että hän ja Soren kasvattaisivat hänet sillä hänestähän voisi tarpeen tullen olla hyötyä. Kolmen vuoden kuluttua Kuningas Sorenin ote alkoi lipsua, hän ei kuunnellut kansaansa enää ollenkaan. Kansankeskuudessa päätettiin salaisessa kokouksessa hirmuvaltiaan ja hänen vaimonsa alas ajo, mutta tähän kykenisisi vain todellinen perijä. Siksi päätettiin että jokaisesta rodusta yksi lähtisi etsimään kadonnutta perijää. Kotia tullessaan Ai'n vanhemmat kertoivat Ai'lle mikä oli tilanne ja koska hän oli kyllin vanha lähteäkseen ja että hänen olisi määrä lähteä jo huomenna. Aluksi Ai meni paniikkiin ja uskoi ettei hänestä olisi tähän mutta pian hän rauhoittui. Seuraavana aamuna Ai oli tekemässä lähtöä hänen vanhempansa tulivat saattamaan hänet rajalle se merkitsi hänelle hyvin paljon ja nyt hän uskoi itseensä vielä enemmän. Ylittäessään rajan hän ajatteli ”Odota vielä hetki kyllä minä sinut löydän”

Dollover

torstai 24. toukokuuta 2012

Kenkulit

Joupselis!
Anteeksi hirveästi  ettei minusta ole kuulunut mitään ja postaukset on venyneet osaltani  mutta  minulla oli hyvä syy siihen : Koneesta  poksahti windows ja olen ollut ilman  konetta. Koitan hyvittää sitä vähän  tässä joten paljon  kuvia siis luvassa  nyt :) Lähinnä Ai'sta  josta laittelen kunnon tietopostauksen ensikerralla  mutta tässä siis  Ai'n kesän avaus kuvat  alkuun  ja sitten  siirrytäänkin sisätiloihin.























Noin siitä kaikki tällä erää :) Seuraavaksi siis neidin kunnon esittely!

Dollover

perjantai 11. toukokuuta 2012

Aurora Borealis

Malli: Soom [MD/Feb] Breccia - Moon Wish
Koko: SD
Sukupuoli: Nainen
Nimi: Aurora Borealis
Ikä: Ei tarkkaa tietoa
Syntymäpäivä: 11.10.

Luonne: Kujeileva, pitää flirttailusta tietyille miehille. Aurora osaa olla myös kylmä tuntemattomia kohtaan. Ei jaa oikeita tunteitaan kuin harvojen valittujen henkilöiden kanssa.

Pitää: Luonnosta, revontulista, paukkupakkasesta kuutamoyönä, eräästä miehestä.
Ei pidä: Alistettuna olemisesta, Aurora haluaa olla tilanteissa hallitseva osapuoli.

Taustatietoa: Aurora syntyi eräänä sateisena ja myrskyisenä lokakuun yönä Susi ja Sinikettu vanhemmille. Aurora kasvatettiin hyvien tapojen mukaisesti tottelevaiseksi nuoreksi naiseksi. Perinteiden mukaisesti Aurora alkoi jo pienestä pitäen harjoittelemaan Isoäitinsä opastuksella kettutaikuutta jossa hänestä tuli hyvinkin etevä. Isän puolelta taas opetettavaksi asiaksi tuli suvun Shamanistinen perinne. Aurora oppi ja teki parhaansa, vanhempien hyväksyntä oli hänelle hyvin tärkeää ja tuottaa suvullensa kunniaa. Kunnes koitti teini-ikä. Auroralle iski pahemmanlainen kapinallinen luonteen piirre eikä yllätyksenä myrskyjen jälkeen tullut kotoa karkauskaan.
Parikymmentä vuotta Aurora vietti varsin kevytkenkäistä elämää. Vampyyrien ja muiden olentojen kanssa hengailu Puolenveren baarissa oli varsin in juttu tälle nuorelle neidolle eivätkä yhdenyön suhteetkaan olleet harvinaisia. Kyllästyttyään kuitenkin silkkilakanoiden ja viinin mauttomaan kolhoon elämään Aurora otti hatkat tästä savuisesta kaupungista. Eräs yhdenyön suhde ei kuitenkaan jäänyt vain yhdenyön suhteeksi. Varsin hurmaava nuorukainen oli jättänyt pysyvän paikan Auroran sydämeen, eikä tämän mystisen nuorukaisen outo katoaminen jättänyt Auroraa vain seisoskelemaan tumput suorina. Hän lähti etsintäretkelle. Matka ei kerennyt edes kunnolla alkaa kun Aurora kuuli suru-uutisen. Hänen isoäitinsä oli jäänyt ketunrautaan ja suvun kesken pidettiin hautajaiset johon Aurorakin lähti piipahtamaan. Suitsukkeita sytyttäessään Aurora sai kuulla raivostuneilta vanhemmiltaan että Auroran poissaolon aikana (ja samaan aikaan kun isoäiti oli heittänyt lusikan nurkkaan) suvun kallisarvoinen Shamaani reliikki oli vajonnut erään saaren (ja susilauman) mukana meren syvyyksiin. Ilmeisesti syynä oli ollut isoäidin taian poistuminen kuoleman mukana. Moni susi ja kettu oli jo yrittänyt saada aarretta takaisin onnettomalla kohtalolla. Aurora päätti parantaa tapojaan ja hankkia suvun aarteen takaisin. Saisipa sillä varmasti vanhempiensa arvostuksenkin takaisin.

Monen sattuman jälkeen Aurora löysi itsensä eräästä satama kaupungista ja päättipä hän samalla kysellä mysteerisestä miehestä jotain, hänen kuulemma oli nähty näillä main liikuksivan. Valitettavasti mysteerisellä miehellä selvästikin jonkinmoisia vihamiehiä kaupungissa. Auroran kimppuun hyökkäsi muutama roistonroikale ja ruostuneiden Shamaani taitojen takia Auroran vesielementaali taika meni pannukakuiksi ja aiheutti massiivisen vedenpaisumuksen kaupungissa. Valitettavasti Aurora ei osannut uida, ja melkein hukkui ellei olisi aiheuttanut närkästystä eräässä henkilössä. Merten herra ei tästä tulvasta varsinaisesti ilahtunut. Eihän hänen mertansa noin vain kutsuttaisi merestä maalle jotenka hän nappasi Auroran kuulusteluihin. Selvitettyään ja sovittuaan sopimuksesta vesien herran kanssa Aurora pääsi hakemaan merten uumeniin hautautuneen voimakkaan Shamanistisen aarteen ja palasi kotikyläänsä täynnä uutta elämänhalua. Vanhemmat iloitsivat ja olivat ylpeitä lapsestaan ja järjestivät kartanossaan viikon kestävät juhlat. Aurora ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa aloilleen vaan muutti pian pohjoisempiin metsiin ja teki oman pesäluolansa sinne.
Nykyään Aurora kiertelee pitkin pohjoisen maapallonpuolen metsiä. Aurora on osaksi perinteitä arvostava ja noudattava (mikä viittaa perheensä shamanistisuuteen ja sen jatkamiseen), toisaalta taas ne saavat hänet ikävystyneeksi, mutta ei kuitenkaan viitsi suututtaa esi-isä henkiään.

~Miwa~

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Puvulla leikkimistä ja ompelun tuskaa

On siis aika uuden blogitekstin ja tällä kertaa homma keskittyy cossipukuuni. Ja aloittaakseni kevyesti, tänään tapahtui cossaajan painajainen: ompelukoneeni ei toimi! Jokin siinä pistää alalangan vammailemaan, emme ole (minä ja kaverini) keksineet vielä mikä sen aiheuttaa :/. Tutkinta siis jatkunee. Desuconiin on onneksi vielä viikkoja, joten täysin tuomittu ei pukuni ehkä olekaan. Pitänee sitten kokeilla jos tuo iänkaikkisen vanha ompelukone toimisi, tai sitten mennä kaverille ompelemaan. Tällä kertaa aion (tosiaan aion!) saada puvun vähintään viikkoa ennen conia. Tässä kohdassa varmaan suurin osa teistä nauraa, "Joo just, niinkun oikeasti sitä pukua saisi -(lisää tähän haluamasi aika-/päivä-/tuntimäärä)- ennen conia valmiiksi". Niin ja miten nopeasti ne edelliset sitten valmistuikaan? Köh, pari päivää ennen. Aivan. Vielä ei ole minun tapauksessani onneksi käynyt niin että edellisenä yönä olisi joutunut tekemään. Varasuunnitelma on vetäistä vanha Miss Fortune cossi päälle jos tapahtuu jotain odottamatonta. Tosin olen vähän niin ja näin sen kanssa, kun en ole vieläkään saanut aikaseksi tehdä aseita siihen.

Cosplay kohteeni on tällä kertaa League of legendsin Ahri. Ohessa _todella hieno_ piirtämäni kuva kyseisestä hahmosta (kyllä, en osaa käyttää piirustusohjelmia). Puvustani puuttuu enää noiden yhdeksän hännän täyttäminen, koristeiden maalaaminen ja mekon kursiminen kasaan. Ja tietty sukat, ehei, mistäänhän ei missään nimessä löydy polvenkorkuisia valkoisia tavallisia sukkia, ei ei, luulinko tosiaan pääseväni niin helpolla? Sisäinen ääneni huutaa hiljaa kyllä.. Mutta nekin vain pitää kursia kasaan (damn you, ompelukone!).

Kuvaa hieman hihoista (höpön höpön, kuvassa on vain yksi hiha!) ja paidasta (jonka riisumisessa tarvitsen apua, haha!). Huomatkaa upea tausta. Pienoisia ongelmia puvun tekemisessä on tuottanut esimerkiksi se, että kumpaa kuvaa seuraan, arttia vai peli kuvaa. Ovat nimittäin toistensa peilikuvat. Onneksi improvisointi on jännä asia. 

Yksi toinen jännä juttu on cosplayaamisessa poseeraaminen. Olen nähnyt joiltain ihmisiltä valitettavasti sitä, etteivät osaa ottaa kuin yhden tietyn posen hahmoaan varten, ja se toistuu ainakin 90% jokaisesta kuvasta minkä löytää. Sinänsä ikävää jos haluaa tutkia kuvan pukua tarkemmin eikä se onnistu saman kuvakulman takia. 
Tässä sitten hieman tämän päiväistä peruukki kokeilua. Korvien karvoja pitää hieman vielä laittaa, mutta onneksi hiuslakka on keksitty >:3. Kokeilin myös vähän meikkiä, jota pitää vähän vielä säätää. Mutta kyllä se siitä sutviutuu! Olen yllättävän positiivinen tämän cossini kanssa kyllä nyt, ottaen huomioon ompelukoneen jäämisen jäähylle. En yleensä jännitä cossaamista, mutta tätä pukua olen sen verran 'keskittyneesti' tehnyt, että toivon että siitä tulee edes "ihan hyvä" omalla mittapuullani. (Niin, ja puhumattakaan siitä rahanmäärästä mitä tähän on mennyt.. ei kiva!)

Pistän vielä korvista yhden kuvan. Ensin nimittäin piti tehdä tuo korvan sisustan väri erilailla, mutta saimpa jostain syystä päähäni alkaa leikkimään pastelleilla. Sitä sitten hinkutettiin siskon kanssa kankaaseen ja todettiin että hei, tämähän onkin hyvä idis. Hiuslakalla sitten kiinnitys ja tadaah!


Olen selvästikkin innoissani conista, päässä pyörivät vain suunnitelmat että mitä kaikkea sitä tarvitseekaan mukaan. Pitäisi tosiaan tehdä varmaan lista. Lisäksi kun olen suunnitellut, että siellä sitten ottaisi kunnon shootin omastakin puvusta, yleensä se kun on jäänyt ja sitten parin viikon päästä ihmetellään että kas kun ei ole sitten omia kuvia mitä uploadata vaikka cosplay.comiin (joka muuten inhottavasti tänään 'kiinni').

Näihin sekalaisiin tunnelmiin lopetan tämän blogitekstin, toivotaan pukujemme onnistumista ja menestystä (miten kukin itse tahtoo asian käsittää).

~Miwa~