maanantai 19. marraskuuta 2012

Liian pimeää!

Otsikko tiivistää juttuni aiheen. En ole ikinä ennen vihannut syksyä yhtä paljon (oikeastaan ennen olen pitänyt siitä aika paljonkin) kuin tänä vuonna. Kaikkialla on pimeää ja märkää ja kylmää. Siihen liittyykin tämä hiljaisuuteni blogin puolella. Kun on pimeää (eikä omista yhtään jalkalamppua) ei voi kuvata. Se onkin tällä hetkellä isoin morkkikseni aihe. Elämästä katoaa se valo kun ei voi harrastaa. Tahtoisin siis kuvata nukkejani ja ponejani ja monstereitani, mutta kun ei onnistu, minä en nimittäin halua tyytyä ah niin ihaniin keltaisiin sisävalokuviin. Olen odotellut aurinkoisia viikonloppuja, mutta pyh, sateista ja harmaata vain on saatu. Viime viikonloppuakin odottelin kuin kuuta nousevaa, ehkä nyt aurinko paistaisi. No ei tietenkään. Kaiken kukkuraksi se paistoi tänään oikein kauniisti kun olin töissä. Ihan kuin vain vittuillakseen. Kun pääsin töistä, aurikokin päätti mennä ajomatkalla pilveen. Mikä on tämä huono tuuri?!

Ompelukoneeni on edelleen rikki, koska ei ole varaa korjauttaa sitä. Siksi nukkejen kanssa touhuaminen on jäissä kun ei voi ommella eikä kuvata. Olen vain niin hirveän turhautunut kun kaikki nuket ja ponit ja monterit on niiiiin nättejä tuolla hyllyllä, mutta masentaa kun niiden kanssa ei oikein voi touhuta. Ihastuttava syysmasennus, eräskin vaihe joka tietenkin jossain vaiheessa menee ohi. 

Syksyn vanhoja kuvia kun uusia ei ole atm saatavilla. (ja hetken kun lumi oli maassa jopa kaksi päivää :'D):


 Tästä Aileenin kuvasta tykkään ihan hirveästi (siis ylempi). Jopa niin paljon että piirsin sen lyijärillä.






 Aurora on aina niin kuvauksellinnen kaunotar.
 Meidän toinen kissa tuli mukaan kuvaamaan kun kuvasin Auroraa silloin :). Herran nimi on Baku

Honeybuzz oli ihana kirkkaine väreineen tuona päivänä joten päätin kuvailla.
 Pari poni kunnostus operaatiotakin kerkesi olla siskolle. Taaimmainen Kisscurl eli rusetti on minun, etummainen siskon kunnostettava (arvatenkin?). Alempana valmis poni.


Tällä erää päätän minä postaukseni~ Selvitään yhdessä ihmiset tästä syksystä!

~Miwa~

Haaste

Miten  nämä postaukset  tuntuvat aina venyvän vaikka asiaa olisi  vaikka muille jakaa..no kuittaan tämän nyt vain sanomalla  että  aina  ei jaksa :)

Vähän aikaa sitten sain haasteen  Etsu-chanilta ja lupasin vastata siihen seuraavassa postauksessani (mikäli tämä oli tarkoitettu minulle ainoastaan :'D Jos ei  Miwa vastailee sitten kun kerkiää )

Haastan:
Emilian  Styletale
Ameebaporo & Jessykkä  Resiiniräpäleet
Meepu Hartsisankarin hoito ja ruokinta
Aneilna Ode to dolls
Nomo My pullip sweet dreams

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa

Jokaisen haastetun henkilön pitää vastata niihin yhteentoista kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten 5 uutta haastetavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta henkilöä jolta sait tämän!


Kysymykset minulle

1. Mikä on lempi vuodenaikasi?
-Hmmm olen aika kaikki  ruokainen vuodenaikojen suhteen mutta jos pitää valita niin sanoisin että kevät tai syksy :)

2. Oletko hyvä matikassa?
-Riippuu ihan laskuista... 1+1=2   ja tällä pärjää mainiosti, turha hienostelu on yliarvostettua! :)
3. Mainitse 3 kaupunkia joissa tahtoisit käydä eniten.
-Tokyo, Pariisi,  ja Hongkong (eise liike!)
4. Montako kieltä osaat? Mainitse mitä.
-Englanti..ruottia ei lasketa sillä se ei ole kieli joka on ihmisille suunnattu (vitsi vitsi) heikosti ruotsia siis, satunnaista japania (moi,heippa,öitä perus jutut : D) 
5. Tykkäätkö lumesta?
-Niin kauan kunhan sitä ei ole metritolkulla :) <3
6. Millaisista ihmisistä et pidä?
-Omahyväisistä,avuttomista paskanpuhijista näin tiivistetysti : D
7.  Lempi kappale?
-..en osaa päättää  tiiän liian monta  hyvää mutta ehoton suosikki on mulan "i'l make man out of you suomeksi: D
8. Maku josta pidät.
-Makea <3
9. Vaate tyylisi.
-Omanlainen ,housuja  EN käytä
10. Oletko hyvä koulussa?
- Suht semi jos verrataan peruskouluun niin paaljon parempi.
11. Miksi aloititi bloggauksen?
-Tuli tarve saada purkaa omaa luovuuttaa (niin mikä oli?) jotakin muutakin kautta kuin piirtämällä ja foorumia pommittamalla :)


Kiitos haasteesta Etsu-chan!


Kysymykset haastetuille :

1. Lempijuoma ?

2. Kumpi on parempaa suklaa vai jäätelö?

3.Lempi elokuva?

4. irc:aatko? (ei se hemmetin lissujen kuvagalleria :)

5.Oletko  luova?

6.Mitä mieltä olet eläinrääkkäyksestä?

7.Ajatusmaailmasi?

8.Pelkäätkö pimeää?

9.Suurin pelkosi?

10. Millainen olit lapsena?

11. Postaatko usein jos bloggaat : D?


Jätän tämän nyt pelkäksi haaste postaukseksi, saatan laittaa tässä lähipäivinä postausta  yökyläreissusta nukkeilevien ihmisten parissa  jälleen :)

Dollover



torstai 25. lokakuuta 2012

Kyläilyä ja omistuksia

Nohuhuh... väsymystaso on sitä luokaa  että melkein tekisi mieli jättää nyt kirjoittamatta mutta  nyt synttäreiden kunniaksi päätin repaista tämän  :)

Viime viikolla  kävin terrorisoimassa yksien ihanimpien ihmisten mitä tiedän arkea ja tämä postaus onkin omistettu heille Hartsisankarin hoito ja ruokinta. Tuolta voi käydä kurkkimassa sitten yhden heistä blogia :3

Niin..   kun menin heille  olin maassa Mei'n takia sillä   hänen viimisin face-uppinsa oli jotain jonka kanssa en  oppinut elämään vaikka kuinka yritin ja yritin ja yritin mutta ei >.<

Muttta sitten..

Taddadadaadaaa!
Meepu loihti  pienestäni niii nätin että  olen viimeisen viikon vain tuijottanut sitä ja ihastellut, Neiti sai myös kylässä uudet silmät ja peruukin ja paljon muuta joista kohta lisää :)



 Tämmöinen porukka sitten oli kasassa :) Meepun ihastuttava Noel kasvatti SD-kuumettani taas kerran ja mieleni tekikin kantaa neito kotia...ilmeeni olivat kuulemma aika mielenkiintoiset kun Meepu näytti minulle miten Noel menee palasiin..sen voin sanoa että  jos  tämä neito  olisi ollut minun ja esim käsi irrottnut niin miten Meepu näytti.. olisin itkenyt  itseni kuiviin...




 Näin ensimmäistä kertaa  minifeen  Meepulla..että neon  pieniä  kirppuja  <3.. Maarun Merry tässä  miuamiua-söpöstelee <3


                                                                        Noel <3





Enpä ollut varautunut siihen että mukaani lähtisi isonippu tavaraa joten kuviakin on sitten sen  mukaan.. ja iso kiitos  Meepsille ja Maarulle.. mekko odottaa postitusta täällä..

Ja jokaiselle tuli sitten jotakin :)


Enpäs kerro kelle tämä  mutta jotain voitte arvailla :)


 Tämän mekon kun näin  se suorastaan huusi minulle "Kuulun mein päälle"
Anteeeksi kellertävät kuvat mutta innostuin illasta kuvaamaan ja valoa ei ole...tuolloin.
Kuvat saa muuten isommaksi napsauttamalla :)







Kun pääsin kotia neidin ilme tätä mekkoa kohtaan oli "saanko kokeillla".. kyllä se neidille sopiikin yllättävän hyvin  vaikka  yleensä suosin  neidin kanssa vaaleit sävyjä :)







 Mekko joka Mein päällä näkyy kuuluu tähän  takkiin  mutta se passasi yllättävän hyvin muihinkin vaatteisiini mitä tytöilläni on : D



Rimpsua ja röyhelöä <3




 Taichiakin lellittiin.. poika sai uudet popot ja on niiin iloinen<3



Tässä kohtaa iltaa alkaa väsymyspainamaan.. no vielä on muutama juttu^^



Tämä hamonen oli kuin  luoto Mielille  ja varmasti  näkyy monestikkin neidin  päällä :)




Ja tähän loppuun on hyvä heittää kuvahaasteketjun  kuvani sillä pitkästä aikaa  nämä tuntuivat onnistuneilta nukkekuvilta :)  Kiitän suuresti Meepua ja Maarua  että jaksoivat minua silloin viikko sitten  ja toivotavasti näemmä vielä tässä joskus ! Mutta nyt on aika kuitata tämä kuvientäyteinen  postaus ja  siitä haasteesta jonka sain voisin toteuttaa ensikerralla..vaatekaapin ratsia tuntuu jotenkin niin ahistavalta ja työltä joten jätän sen suosiolla nyt odottamaan   että innostun siitä  :)

Dollover

tiistai 16. lokakuuta 2012

Ensilumi

Tiedän.. tiedän..


Nyt pitäsi tulla lisää vaate juttuja mutta en  ole jaksanut  ottaa kuvia vielä kaikista vaatteista.. perjantaina tulee lisää vielä joten otan sitten :3

Tänään kun aamulla lähdin töihin oli ihan hemmmmmetin kylmä! Povasin  töihin mennesä että olisi pitänyt ottaa paksumpi takki mutta eei.. urpo lähti kevyellä syystakilla 5- pakkasessa pyöräilemään töihin.. No töissä olin ihan järkyttävän väsynyt ja  voi luoja  sitä iloa kun huomasin  että alkoi sataan lunta <3 Eka sitä tuli heikosti mutta sitten alkoi satamaan kunnolla.. viimeksi kun kävin ulkona siellä oli 5cm lunta : D just sopivasti enempää ei tarttisi tullakkaan! :3

Kotia kun pääsin  lähdin samantien kuvaamaan Lorenaa..monta kymmentä kuvaa otin mutta niistä onnistui vain nämä.. ja osa näistäkin on huonoja mutta  jaetaampa silti :)
Kuvat saa muuten isommaksi vielä klikkaamalla.





Tämä oli aika random postaus kyllä mutta jos ens kerralla ois vaikka jotaki oikeetakin asiaa : D

Dollover

lauantai 13. lokakuuta 2012

Vaatekaappi ratsia part One~

No huhuh...
Vietin juuri ehkä tämän astisen elämäni  pelottavimman  perjantain..Olin nimittäin koululla yötä koska  afrikkakurssille osallistujat pitivät yökoulua  jossa ommeltiin leivottiin ja muuta mukavaa :) Omalta osaltani  voisin sanoa että hauskaa oli  ja voisin ottaa uudestaan mutta  en todellakaan halua enää yöpyä meidän koululla sillä siellä _kummittelee_... Niin.. kun tulin koululle ja jaoimme mausteita  jotka olimme saaneet myydyiksi  niin meidön opettaja kertoi että tässä koulussa kummittelee.. Meidän koulu on ollut ennen vanha sotasairaala ja siinä sairaalassa on työskennellyt Hilkka (?) nimenen rouva joka on  jäänyt kummittelemaan  rakennukseen. Itse menin tietenkin ihan  paniikkiin ja vessassa käymisestäni  monet saivat makeat naurut kun etsin  valokatkaisinta.. No yksi tytöistä tuli sitten kertomaan että alakerran vessa on _lukossa_ eikä siellä näy ketään... vessasta ei pääse pois jos oven lukitsee sillä alta ei mahdu menemään eikä alhaaltakaan. Käytiin sitten porukalla  rynkyttämässä ovea ja kokeilemassa että onko se oikeasti muka lukossa ja oli se... itse kävin katsomassa  kolmesti muiden mukana mutta  sitten   yksi  tytöistä tulee kertomaan että se ovi aukesi kun otti kahvasta  kiinni..hetkeä ennen  me kävimme kokeilemassa ja se oli lukossa vielä... Menin sellaiseen paniikkiin että oksat pois halusin  juosta ovesta ulos ja nukkua ulkona kylmässä ennemmin kuin  haamunsyöttinä sisällä.. Niiin eikä  se lohduttanut että yksi aikuisopiskelija kertoi että lattia oli narissut hänen takanaan.. eikä siellä ollut ketään..

Mutta nyt  itse asiaan elikkä siihen vaatekaapin ratsiaan :)
Päätin jakaa tämän useampaan satsiin koska  vaatteita on aika paljon  vaikka ei siltä tunnu kyllä. Aloitamma kengistä ^^

 Alices collection(?), KDS-32 For Kid Delf (Pink) Nämä olivat ihka ensimmäiseni jotka hankin jo ennen kuin sain nuken, KDS-26 For Kid Delf (White), KDS-24 For Kid Delf (Pearl Pink)


Omistan 9 paria kenkiä  joista jotenkin  on sattumalta  yli puolet vaaleanpunavalkoisia.. : D Oikean reunan kengät löytyvät minulta myös erivärisenä josta kohta lisää. Osaako joku muuten arvata minun tyttöjen tyylisuunnat?



              Tuntemattomat ballerinat                                  KDS-26 For Kid Delf (Red)

Punaisia kenkiä minulla on vain nämä  ja  kuolaankin jatkuvasti alices collectionin  namuja  punaisina  ja monen muuun värisinä kanssa.. nuo balleriinat on ihanat vaikka kuva ei anna oikeutta ja  "pahvipohjallisiin"-kenkiin kuuluvat  sillä laatu ei ole niin nyvä mutta enpä itse valita sillä en niistä maksanutkaan kuin 5 euroa :3 kaikki muut kengät on  sitten ollut sitä 20e+ luokkaa.



 Mustia kenkiä olisi aina kivempi omistaa useammat sillä ne sopivat melkeen minkä tahansa kanssa  ja niitä voi kierrättää useammalla nukella tyylisunnasta riippumatta :3



Jos totta puhutaan minulla ei ole mitään tietoa minkä firman kengät  nämä ovat mutta  hyvin palvelevat minun herraani ja  miehillä nyt yleisesti ottaen ei tarvitse ollakkaan kuin yhdet kengät ^^... Noo ookkei  haluan Taichille myös hienoja printtitennareita jajaja....


Nämä kengät  tilasin  muuten ensimmäisestä kimpasta :) KDS-24 For Kid Delf (Black)


Kuvassa näkyviä valkoisia Mary Jane kenkiä en ole käyttänyt ikinä ja unohdinkin ottaa kuvan niistä ja huomasin sen vasta kun aloin ottamaan  näitä kuvia missä näkyy kaikki :3






Mitkäs on teidän lempparinne :3?






Testailin kaavaa  käsityövaihtoon menevälle  työlle sitten ja sain tämmöstä aikaan, mallina  on  nimeton ressukka  joka lainaa Mei'n kroppaa sillä aikaa kun  koen masennusta sen hahmon kanssa..rakastan tätä niin suuresti että tulee olemaan kyllä  hahmo tarinassani..vaatetus muuten ok mutta hame lähtee kävelemään sillä hänestä tulee metsänneito haltija samooja yhdessä pienen pienen peuran kanssa :)  hups noo päätelkääs itse mite tarkoitin ^^


Dollover